Heidi Hagertin lähetyskuulumisia

                 Intian lähetysmatka tammikuu 2017

Lensimme 12 henkisen ryhmän kanssa Intiaan, Delhiin täältä sateisesta Suomesta hyvin jännittynein tunnelmin. Intia oli itselleni aivan uusi tuttavuus, vuosia sitten Jumala puhui sydämeeni että tulen joskus Intiaan menemään. Silti matka tuli yllätyksenä ja oli valtava todistus Jumalan ihmeellisestä johdatuksesta.

Matka oli One Way Missionin järjestämä lähetysmatka, matkan johtajan toimi Tero Hokkanen joka on myös Intia työn koordinaattori. Matkan tarkoituksena oli tutustua One Wayn Intian työhön mm. katu-ja orpolapsityöhön sekä leskien ja vammaisten keskuudessa tehtävään työhön.
One Way Mission tehnyt lähetystyötä Intiassa jo 2000 vuodesta lähtien ja he ovat yhdessä paikallisen yhteistyökumppanin Bethel Ministriesin kanssa rakentaneet One Way kylän ja siellä toimii lastenkoti, leskien turvakoti, vammaisten kuntoutuskeskus sekä lähetystalo, joka on sekä lähetystiimityön keskus että vierastalo. Kylässä on myös oma kirkko sekä koulu ala-asteen lapsille.

Lentomme lähti illalla ja olimme seuraavana aamuna varhain perillä Delhissä, joka ei vielä ollut määränpäämme vaan sieltä lensimme vielä noin 2000 kilometriä Etelä-Intiaan, Andrha Pradeshiin. 
Kun saavuimme Andrha Pradeshiin ja jatkoimme matkaa autolla Pottipadu nimiseen ja One Way kylään niin siellä oli lapset heti meitä vastassa. Lapset ja nuoret todella jäivät sydämeeni, he olivat kovin rakkaudennälkäisiä ja nauttivat kaikesta huomiosta jota saivat osakseen meiltä suomalaisilta. Vietimme aikaa lasten kanssa, pelaten erilaisia pelejä, heidät jaettiin ryhmään ja he saivat kilpailla ryhminä erilaisissa pisteissä, kuten köydenvedossa, kasvomaalauksessa, pussihyppelyssä jne..

VAMMAISET

Vammaisten tukikeskuksessa kävi kova hyörinä, siellä olivat kuuromykkä pojat valmistamassa koruja myyntiin ja kangaspuiden pauke kaikui salissa, jossa oli valmiina upeita taideteoksia joita vammaiset olivat valmistaneet. Erittäin lahjakkaita lapsia! Intiassa hävetään vammaisuutta ja heitä pidetään vähempiarvoisina. Vammaisten hoitotiimiin kuuluu hoitajia ja fysioterapeuttia. Tiimi käy myös kylillä vammaisten luona ja kuntouttavat heitä, saimme olla myös mukana käymässä heidän kotonaan. Perheenjäseniä myös opastetaan miten esim. voisi kuntouttaa kotona lasta.

LESKET

Leskien keskuksessa saimme kohdata niin suloiset ja herttaiset lesket. He ovat myös täysin syrjittyjä ja hylättyjä Intiassa. Intiassa edelleen voidaan polttaa leski elävältä miehen kuoleman johdosta. Heistä pidetään kylällä hyvää huolta, kaikin tavoin ja he toimivat myös "mummoina" orpolapsille.  Hyväkuntoiset lesket myös valmistavat käsitöitä ja osallistuvat kylän töihin. Lesket olivat hyvin innoissaan kun saivat vieraita, ja he rakastivat rukoilemista, joka kerta kun menin leskien luokse, niin he halusivat että heidän kanssaan rukoillaan.

KATULAPSET

Kävimme tutustumassa katulapsityön toimintakeskukseen joka on avattu Vijayawadan kaupunkiin vuonna 2010. Katulapsien löytymiseksi työntekijät ovat lähteneet kaduille ja rautatieasemalla etsimään lapsia. Rautatieasema oli paikka josta lapset suurimmaksi osaksi löytyivät, mutta Intian hallitus antanut uuden käskyn että poliisien tulee ajaa lapset pois rautatieasemalta, koska se ei ole hyvää kuvaa antava Intiasta. Lapsia on nykyisin haastavampi löytää, usein he matkustavat lähikyliin tai jakaantuvat kaduille. Ensisijaisesti tavoite on palauttaa kotikyliin vanhempiensa luokse, jos he ovat karanneet. Jos lapset ovat orpoja, heidät sijoitetaan lastenkoteihin.

LASTENKODIT

One Way kylässä on Rainbow niminen lastenkoti ja siellä on paikat 150 lapselle. Jonkin matkan päässä on myös Wendel Nivas niminen lastenkoti ja vierailimme myös siellä ja tutustuimme toimintaan. Pidimme myös lapsille puuhapäivän jossa leikimme lasten kanssa, maalasimme kasvoväreillä, leikimme ulkoleikkejä ym.

Paljon olin kuullut Intiasta, mutta sitä ei voi koskaan verrata siihen mitä Intia todellisuudessa on. Niin ääripää meidän Suomesta, monellakin tapaa ilmasto, ihmispaljous, kulttuuri, ruoka. Itseäni huvitti ajatus että me Suomessa menemme Lappiin esim. vaeltamaan ja hiljentymään. Se on osa meidän kulttuuriamme, mennä rauhaan ja hiljentyä. Kun taas Intiassa tuntui, ettei missään saanut olla yksin, joka puolella niin paljon ihmisiä, ja meteliä. Intialaisessa kulttuurissa oli paljon samoja piirteitä mitä on romanikulttuurissa, ja romanien historia kertoo että olemme sieltä kotoisin ja koinkin usein siellä että olin tullut juurilleni. Mielenkiintoista oli myös se että hindikielisten kanssa puhuimme samaa kieltä! Romanikielessämme oli samoja sanoja kun heillä. Meillä ajoteillä usein autiota ja rauhallista, ei ruuhkaa. Intiassa joka kerta, kun nousin auton kyytiin, niin mietin että onkohan minun aikani lähteä maailmasta, liikenne oli siellä sanoisinko lievästi että vilkasta.
Minua kosketti suuresti intialaisten palvelualttius, he olivat hyvin kohteliaita ja avuliaita, ja ottivat niin kauniisti ja puhuttelevasti meidät suomalaiset vastaan. Tunsimme todella olevamme tervetulleita.

Jumalan johdatus on ihmeellinen asia ihmisen elämässä. Minun sydämessäni palaa lähetyskutsu, ja en ehkä osannut odottaa että Jumala nyt avaa rajoja minun tehtävässäni ja elämässäni. Olen saanut olla romanilähetystyössä paljon mukana Itä-Euroopan alueilla, ja nyt Jumala avasi oven Intiaan!
Hänen tiensä ovat tutkimattomat. Haluan olla aina valmis menemään vaikka sinne maailmaan ääriin. Haluan olla palvelija joka sanoo "lähetä minut!"
Haluan erityisesti kiittää teitä kaikki jotka muistitte matkaani rukouksin ja myös taloudellisesta tuesta te mahdollistitte matkani Intiaan. Ilman auttajia tämä ei olisi ollut mahdollista. KIITOS!

Heidi Hagert