Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2013.

Heidin terveisiä Isosta Kirjasta: Joulukuu

Kuva
Jouluinen tervehdys Keuruulta!

Hei kaikki ystävät, viime kirjeestä on jo vierähtänyt  hieman aikaa. Opistolla on ollut hyvin haastava syksy, mutta nyt on puolet lähetyslinjasta käyty!! Kävimme syksyn aikana läpi apolegetiikkaa eli uskon puolustamista, olemme perehtyneet islam uskoon, on myös käyty läpi lähtöprosessia, eli mitä vaiheita ihminen käy läpi kutsunsa ja lähtemisensä kanssa, ja niin paljon muuta. Meillä on niin mahtava luokka, aivan huippu tyyppejä, ja mieletön yhteishenki luokassa. Vielä viimeistä esseetä pakerran, mutta muuten voi sanoa että loma alkakoon. Kiitos teille rukouksista ja tuestanne. Haasteista huolimatta, ollut hyvin mielenkiintoinen ja paljon ajatuksia herättävä jakso. Eräs ystäväni sanoi kerran minulle, lähetyslinjan käytyään että hänen lähetysintonsa sammui kurssin myötä. Omalla kohdallani täytyy sanoa, että kutsuni on vain syventynyt.
Bettinalla myös koulu sujuu hyvin harrastusten lomassa, vaikka hieman olemme myös sairastelleet. Me jo odotamme Bettinan kans…

Joulujuhla torstaina 12.12

Kuva
Taivas on auki-iltojen Joulujuhlaa vietetään torstaina 12.12 klo 19.00. Luvassa Jouluisia lauluja, näytelmää ym. sekä jo perinteinen glögi- ja piparitarjoilu.
Tervetuloa!

Osmo ja Marianne Vuorenmaa to 5.12

Kuva
Taivas on auki-illassa torstaina 5.12 klo 19.00 puhujavieraina ovat Osmo ja Marianne Vuorenmaa Raaseporista. Heidän sanan julistuksensa on uskoa rohkaisevaa ja rukouspalvelussa Jumala käyttää heitä voimallisesti.
Tilaisuudessa ylistystä, esirukouspalvelu ja kahvitarjoilu. Tervetuloa!